tiistai 25. tammikuuta 2022

 

Shinkon kishin no ho

Eli metodi mielen rauhoittamiseen, energian kierron lisäämiseen, herkkyyden kasvamiseen...en tiedä toista harjoitusta, joka kasvattaisi kaikkia em. asioita. Se voi alussa tuntua hoopolta ja jotkut voivat ajatella ko. metodin olevan uskonnollinen riitti.Jokainen voi ajatella mitä haluaa, itselleni se on ennenkaikkea energeettinen metodi.Myöhemmin toisessa postauksessa kerron yksityiskohtaisesti siitä.Jokatapauksessa, perustaja teki tätä harjoitetta, Hikitsuchi-sensei myös kuten myös oma opettajani.

Eilisissä harjoituksissa teimme hanmi handachi wazaa, ushiro katatedori kubishime kokyo nagea, ja lopuksi jiyu wazaa ja lopuksi suwari waza ryotedori kokyo ho:ta.Oli oikein hyvät treenit.Itsekin pystyin treenaamaan, välillä on ollut lihaskramppeja aikalailla.

Olen seurannut kovin hämmästyneenä ja osin kiukkuisena tätä koronatouhua...kun tämä kaikki alkoi, ei minkään maan hallituksella tai terveysviranomaisilla ollut hajua, missä mennään.Ja siltä se tuntuu edelleen. Menin naimisiin toissa vuonna  ja sitä varten piti matkustaa. Eräs ystäväni sanoi, ettei tule hääkemuihin, ellemme tee testiä. Hki-Vantaalla menimme siis testipisteeseen, ja pyysimme päästä testiin.Kysyttiin"onko oireita"? No ei ollut oireita.Pienen jankkaamisen jälkeen saimme pääsyn testeihin (yök, testit ovat karmeita)..Jokatapauksessa, nyt,ilman oireita on PAKKO  mennä testeihin! En tajua, onko tässä touhussa älliä.Sitten toinen asia joka mietityttää, on tuo rokotuksiin ajaminen kuin käärmettä pyssyyn! Ja se, että ei-piikitettyjä haukutaan ja osoitellaan...ja kaiken hulluinta, että piikin saaneita on SAIRASTUNEITA  pilvin pimein! Se on nähty, ettei ko.piikit kovin suurta suojaa anna ja nyt asiantuntijatkin jo toppuuttelevat piikitysintoa, sanovat että immuunisysteemi heikkenee ja tulee myös nk. läpi-iskureaktio tms.

Sää on ollut kylmä, vuorilla jopa pakkasta ja auton ikkunoita joutuu raaputtamaan täälläkin!Kotoisaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti