torstai 16. syyskuuta 2021

Kun pienen pieni öttiäinen pisti maailman sekaisin

 Edellisestä kirjoituksesta onkin aikaa.No parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

On ollut semmoista aikaa kohta parin vuoden ajan, ettei ikinä olisi uskonut.Yht`äkkiä lentoliikenne pysähtyi, yritykset menivät kiinni, vessapaperia ostettiin kuin viimeistä päivää ja dojot...niin, dojot pysyivät kiinni.Kasvot näyttivät kaikki samalta, maskinaamaiset muumiot hiiviskelivät toisiaan kyräillen. Täällä Espanjassa, poskipusujen luvatussa maassa, ei tullut kuulonkaan moiskautella; ihan tuntui kotoisan suomalaiselta kun ihmiset pitivät parin metrin väliä.Omassa tapauksessani dojo sijaitsee kotini alakerrassa.Halusimme treenata, joten kun oli mahdollista livahtaa dojolle ilman että poliisit näkivät sen, olimme mieheni ja parin muun oppilaan kanssa treenaamassa, suljetuin ovin.Hurjinta aikaa oli huhtikuussa.Silloin totaalinen ulkonaliikkumiskielto, joka on nyt korkeimman oikeuden kautta todettu laittomaksi.Kuvitelkaa pieniä lapsia pikkuisessa kerrostaloasunnossa!On todettu, että tuo täys lock down on aiheuttanut massiivista vahinkoa etenkin lapsille.Toinen aikalailla hullu asia, on maskipakko, jopa kadulla ja vaikka olit yksin luonnossa....järjettömyyden huippu. Mutta sakkojen uhalla ihmiset laittoivat maskin, ja edelleen monet ovat kaduilla maski naamassaan.Siihen kuulema tottuu!

Dojon talous romahti.Eihän ihmiset maksa, jos ei ole sallittua tulla treenaamaan...Oli sellainenkin aika ettei lähikylästä saanut tulla, oli nk. aluerajoituksia.

Meillä oli nk.aikaikkuna ja onnenkantamoinen viime lokakuussa, että pystyimme organisoimaan Gerardin, opettajani leirin. Niukasti osallistujia, mutta saimme senkin edestä oppia!

Nyt tilanne on normalisoitunut ja dojo on taas auki.oppilaitakin on alkanut tulla ja olemme neuvotelleet salin omistajan kanssa vuokravelan maksusuunnitelmasta.Mikä on järkyttävää, omistaja ei tullut yhtään vastaan tänä vaikeana aikana.

Seuraavassa postauksessa aion kirjoittaa, mitä itsellenei on aikidon harjoittelu, henkisen tien harjoittelu .Siihen asti...pysytään tasapainossa.